Referenssit
Tyytyväisiä asiakkaita

Alla esimerkkejä nykyisistä asiakkaista.

Moru Oy

"Anssi on hoitanut Moru Oy:n kirjanpidon mallikkaasti alusta alkaen, sekä antanut hyvää konsultointia liittyen yhtiöhallinnon, yritysjuridiikan sekä verotuksen kysymyksiin. Suosittelen ehdottomasti Anssia kirjanpitäjäksi kenelle tahansa."

-Moru Oy:n hallituksen jäsen


Moru Oy:n kohdalla olen tehnyt alusta saakka peruskirjanpidon, palkanlaskennan, viranomais- sekä veroilmoitukset. Morua on myös konsultoitu useissa yhtiöhallintoon ja yritysjärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä kuten pöytäkirjoissa, osingonjaossa ja yhtiön hallitusasioissa.



Alihankintatyöt tilitoimistolle

Teen lisäksi tällä hetkellä alihankintana kirjanpidon töitä eräälle Suomen suurimmista tilitoimistoista. Tehtävät ovat vaihdelleet kuukausittaisista kirjanpidoista aina vähän isompiin projektiluontoisiin hankkeisiin. Asiakkuudet ovat olleet sekä pieniä yrittäjiä että isompia konsernejä, riippuen tehtävästä. 



Pisse Oy

Pisse Oy:n kohdalla olen ollut mukana alusta asti yhtiön toiminnan aloittamisessa ja suunnittelussa ja kirjanpidossa. Yhtiölle on tehty mm. katelaskentaa hinnoittelun määrittämiseksi normaalin kirjanpidon ohella.